KAUPAN HISTORIA
Wanhan ajan Sekatavarakauppa O. E. Kantanen perustettiin 1951 Tammikuussa. Liikkeen perustivat Lilja ja Eljas Kantanen.
Aluksi kaupan yhteydessä oli pieni kahvila, joka oli mm. naapurissa toimivan myllyn asiakkaiden suosiossa. Kahvilan toiminta lopetettiin 1956. Silloisen kauppiaspariskunnan poika Tapio on ollut kaupassa töissä neljäntoista vuoden ikäisestä asti. Eljas Kantanen kuoli kesällä 1992, jolloin Lilja Kantanen lopetti kauppiaana olemisen. Kauppiaina jatkoivat Tapio Kantanen vaimonsa Merjan kanssa.
Kaupassa on ollut aina kalastus- ja metsästysvälineitä. Merjan ja Tapion aloittaessa kauppatoimintansa valikoimaa laajennettiin. Myyntiin otettiin myös retkeilyvälineet.
Kaupan vanhanajan henki on säilynyt näihin päiviin asti. Lähes alkuperäisessä muodossaan oleva kaupan miljöö on jo itsessään harvinaisuus ja nähtävyys. Vanhan ajan tunnelmaa tuo sekatavara-kaupan henki, jossa asiakas otetaan huomioon ja jokaista palvellaan henkilökohtaisesti.
Vanhaan tyyliin myynnissä ovat myös kahvimyllyllä jauhettava papukahvi sekä irtomyyntinä pussiin pakattavat kaurahiutaleet, perunajauhot sekä hiivaleipäjauhot.
Merjan ja Tapion tavoitteena on säilyttää sekatavarakaupan ilmapiiri. Liikkeestään he käyttävät nimitystä: Wanhan ajan Sekatavarakauppa O. E. Kantanen Ay